Tarinamme

Olemme syntyneet tarpeesta käyttää ammattitaitoamme sille kuuluvalla arvokkuudella. Muiden palveluksessa emme kokeneet että saamme tehdä työmme niin hyvin kuin haluaisimme. Samaan aikaan asiakkaat ovat jälleen alkaneet arvostamaan todellista laatua. Tästä syntyi idea kerätä koko perhe kasaan kesällä 2020. Tuon kesän aikana hahmottelimme keinoja hyödyntää kaikkien osaamista siten, että se tarjoaisi alalle kilpailukykyisen ja asiakaslähtöisen mallin.

Kevät 2020 oli monelle haastavaa aikaa kun maailmanlaajuinen pandemia hiljensi lähes koko maailman. Me näimme tämän tilaisuutena keskittyä oman yrityksemme rakentamiseen. Isämme vuosikymmenien kokemus alalta on luonut vakaan pohjan ja laajat verkostot parhaiden tekijöiden ja toimittajien kanssa. Me pojat puolestamme yritämme hillitä isämme loputonta intoa tekemiseen ja tarjoamme nuorempaa ajatusta. Yrityksemme arki pyöriikin Raimon ja Nikon ahertaessa työmailla, tavaten asiakkaita ja toteuttaen unelmia, kun Mika istuu ”konttorissa” suunnittelemassa liiketoimintaa ja hoitamassa hallinnon asioita. Perheyrityksemme pieni koko antaakin meille vapautta suunnitella toimintamme joustavasti, aina asiakkaan tarpeita palvellen.